Moikka, olen Lida, yksi blogin neljästä kirjoittajasta. Olen 18-vuotias nuori Vantaalta ja käyn Kauppiaitten Kauppaoppilaitos MERCURIAa. Tämä blogi liittyy Taide & Kulttuuri -kurssiin, jonka aikana meidän piti käydä museoissa tehden niistä blogipäivityksiä. Käytämme tätä blogia myös toisen kurssimme (Avaintaidot 3) blogitehtävässä.
Mitä tulee minuun ja suhteeseeni taiteeseen? Itse en henkilökohtaisesti taiteile nykyisin, sillä en osaa esimerkiksi ollenkaan piirtää. Olen toki joskus yrittänyt opetella piirtämään sekä maalaamaan, mutta kuten jo sanottu, olen niin surkea taiteilun suhteen, ettei kärsivällisyyteni, aikani tai motivaationi vielä tähän päivään mennessä riittänyt taitojen opettelemiseen. Koulussa kuvaamataito on kuitenkin mennyt ihan hyvin 8-9 arvosanoin jos oikein muistan, ala-asteella ehkä yläastetta hieman paremmin ja motivoituneemmin. Pidän kylläkin myös askartelusta ja käsitöistä, mutten koe olevani niissäkään erityisen hyvä enkä ole niidenkään suhteen pitkiin aikoihin puuhastellut.
Henkilökohtaisesti kuitenkin pidän taiteesta, erityisesti nykytaiteesta. Esimerkiksi vanhat maalaukset eivät minua erityisemmin kiinnosta, mutta puolestaan ''nykytaiteiset'' valoshowt ovat kiehtovia. Täytyy kuitenkin myöntää, että käyn aivan liian harvoin esimerkiksi museoissa. Senpä takia Taide & kulttuuri -kurssi on ollut kiva ja erilainen kurssi, jonka avulla ja ansiosta on museoissa tullut taas pitkästä aikaa käytyä.

Kommentit
Lähetä kommentti